Vuonislahden kylä moninkertaisti tänään taas väkilukunsa, kun ihmiset kokoontuivat Seurojentalon äärellä muikkumarkkinoiden viettoon.
Järjestysmiehen melko tarkka laskelma aluelipun lunastaneista oli 750 henkeä kello 13:n aikoihin.
Yksitellen laskien: 1 ministeri Raimo Sailas, 2 professori Erkki Sutinen, 3 kirjailija Heikki Turunen, 4 ex-kaupunginjohtaja Esko Lehto, 5–750 me muut.
Järjestyksessään 29. Muikkumarkkinoita hallitsi kaupanteko, mutta viihdykettä tarjosivat muun muassa Kaukolasipartio-yhtye ja Lieksan yläkoulun Yrittäjyysluokan 8E:n bändi.
Uutisesta vastasi Monola-seura ry. Seura on saanut Leader-rahoituksen Monolanniemen aitan kunnostamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Ely-keskus vahvisti Vaara-Karjala Leader ry:n rahoitusesityksen keskiviikkona.
”Töitä Monolan aitalla on tehty pitkin kesää talkoovoimin siistimällä piha-aluetta ja valmistelemalla työmaata ammattilaisten tuloa varten”, Monola-seura ry:n puheenjohtaja Elli Oinonen-Edén paljasti.
Restaurointi- ja rakennusammattilaiset aloittavat työt aitalla tulevana maanantaina.
Tavoitteena on, että Jean Sibeliuksen häämatkallaan käyttämän aitan ympäristöstä saadaan luotua erityisesti ulkomaalaisia houkutteleva matkailukohde.
Jukka Timonen/PR
Leave a Reply
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/c5t2yfe6/public_html/wp-includes/formatting.php on line 4336