Kesän ensimmäisissä Lieksan raveissa paljastettiin Ihme-Pulin muistotaulu.
Lieksalaisori on maakunnan menestynein ravihevonen Kuninkuusravien sijoituksilla mitattuna. Se oli kahdesti kokonaiskilpailun kakkonen: vuonna 1974 Lahdessa ja 1976 Jyväskylässä. Ihme-Puli kruunattiin kertaalleen myös valtakunnalliseksi työmestariksi.
Muistotaulun ideoivat yhdessä Pielisjärven Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Timo Ryynänen ja Pielisen Betoni Oy:n myynti- ja tuotantojohtaja Ilmo Väätäinen. Pielisen Betoni valmisti ja lahjoitti muistotaulun. Muistotaululla juhlistetaan myös suomenhevosen 110 vuotta sitten perustetun kantakirjan syntyä.
Raimon raviuutiset
Ihme-Pulin omisti jamalilainen maanviljelijä Raimo Turunen. Hän myös valmensi ja ohjasti hevostaan. Hänet on ikuistettu tauluun Ihme-Pulin ohjaksissa.
”Raimo oli 1970-luvun Jamalin pienten ja vähän isompienkin poikien esikuva”, muistotaulun paljastamistilaisuudessa puhunut kansalaisopiston rehtori Asko Saarelainen kertoi lapsuusaikansa lähinaapuristaan.
Sunnuntai-iltaisin kymmenkunta ”kylän miestä” kokoontui Turusen tallille odottamaan Raimoa ja uutisia päivän ravikilpailuista.
”Useana maanantaiaamuna opettajamme Väinö Havu kertoi ääni väristen, että nyt tehtiin TV:ssä Jamalin historiaa, kun Ihme-Puli ja Raimo ravasivat koko kansan edessä Urheiluruudussa”, Saarelainen muisteli.
Raviurheilun ystävät muistavat Raimon myös Pielisjärven Hevosystäväinseuran aktiivitoimijana. Seuran puheenjohtaja Timo Ryynänen haluaa muistuttaa, että seuran menestyksekäs toiminta on perustunut useiden kymmenien vapaaehtoisten seuraihmisten monivuotiseen talkootyöhön, ja Raimo Turunen oli yksi heistä.
Uskomaton kilpaura
Ihme-Puli syntyi 1964 ja kuoli 1992. Se oli Eri-Aaronin pojanpoika ja emän isänisä oli Lohdutus, kummatkin Kuninkuusravien voittajia. Raimo Turunen rakensi Ihme-Pulille kovan pohjakunnon maataloustöissä.
”Kylällä tosin hieman ihmettelimme, kun naapurista ostetut kananmunat menivätkin Ihme-Pulin suuhun tai kun hyvä työhevonen veti traktoria kylätietä pitkin keskellä kirkasta päivää”, Asko Saarelainen valaisi Turusen harjoituskeinoja.
Ihme-Puli juoksi kilpailu-uransa aikana peräti 314 starttia ja saavutti niissä 83 voittoa. Rahapalkinnoilla se oli uskomattomat 292 kertaa. Tähtijuoksijarajan ori saavutti 5-vuotiaana Lieksan raviradalla. Ihme-Pulin ennätys autolähdön mailin matkalla oli tuolloin valtakunnallisesti kovaa luokkaa 25,2, jonka ori juoksi 15-vuotiaana.
Jälkeläisiä oriille syntyi yhteensä 148, joista menestyksekkäimmät ovat ruuna Pulistin ja ori Tuulenpuuska.
Jukka Timonen/PR
Leave a Reply
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/c5t2yfe6/public_html/wp-includes/formatting.php on line 4336