Lieksan tiistain iltaraveissa juostaan huima 2100 metrin tasoitusajo, kun suomenhevoset taistelevat Lieksa-ajon 4 000 euron ykköspalkinnosta.
Iikka Nurmosen ohjastama Korven Tinnitus paransi vastikään Kouvolassa ennätysaikaansa 26,5 ake ja alkuvuosi on poikinut viisi voittoa. Diktaattorilla on lähdön hevosista muhkein palkintotili niin koko ravihistoriansa ajalta (339 370 e) kuin tältä vuodelta (25 900 e).
Herra Hanuri tekee uutta tulemista, kun 10-vuotias ori siirtyi Kimmo Taipaleen valmennukseen. Hanuri on parannellut ennätysaikojaan ja tämän vuoden tienestit, 15 000 euroa, ovat enemmän kuin neljältä edellisvuodelta yhteensä.
Sairaana uusille omistajille
Ensi kertaa Lieksaan saapuvalla Turovelillä on yksi mielenkiintoisimmista lähihistorioista.
Ruuna palkittiin valtakunnan vuoden 2013 parhaana suomenhevosena, kun se voitti 25 startistaan 18 ja juoksi huimat 138 990 euroa. Seuraavana vuonna se tienasi vielä kahdeksasta startistaan 18 900 euroa ja vuonna 2015 lähtöjä kertyi 12 ja palkintorahoja 5 050 euroa. Mutta viime vuonna ruuna jäi tyystin ilman palkintorahoja.
Turoveli vaihtoi omistajaa loppukesästä 2016, kun Markus ja Marita Kiiski ostivat ruunan Vieremälle. Pieni yksityistalli aloitti välittömästi hevosen kuntoutuksen, sillä se kärsi muun muassa anturatulehduksesta ja kesäihottumasta.
Elämänilo palasi
Kun fyysiset ongelmat väistyivät, hevosen mielialakin parantui.
”Turovelin elämänilo on palannut”, Markus Kiiski kertoo hevosen tärkeimmästä muutoksesta.
Harjoittelussakin on otettu psyyke huomioon, kun pelkän ratakiekon kiertämisen oheen ovat tulleet myös pitkät kävelylenkit ja ratsastus.
”Tässä Marita on eniten vaikuttanut ja eniten myös tehnyt töitä”, Markus antaa tunnustusta vaimolleen.
Jukka-Pekka Kauhanen on puolestaan tuonut harjoitteluun ammattilaisen otteen, josta Kiisket ovat olleet äärimmäisen kiitollisia.
Voittoja ilman virityksiä
Markus Kiiski myöntää, ettei hän villeimmissä kuvitelmissaan olisi uskonut, kuinka paljon Turovelin olemus on muuttunut ja kuinka se koko ajan menee eteenpäin.
”Se on lyönyt meidät ällikällä ja emäntäkin on ihan myyty. Se on huippu!” sanoo mies, jolla on vuosien varrella ollut kohtuullisen paljon omiakin kasvatteja.
Voittosarake avautui heti tammikuun avauskisassa Joensuussa ja kymmenestä lähdöstä ruuna on voittanut kolme.
”Eikä minkäänlaista virittelyä ole vielä tehty, sillä Turoveli on juossut peruskengillä ja korvat umpitukossa – niitä ei ole revitty auki”, Markus selvittää ja lupaa jättää viritykset ensi vuoden puolelle.
Huomionkipeä erityisyksilö
Markus Kiiski on vakuuttunut, että Turovelillä ei olisi ollut tulevaisuutta isossa tallissa.
”Turoveli kaipaa paljon huomiota, johon isossa tallissa ei ole mahdollisuutta.”
Erityisen mukavana piirteenä hän pitää sitä, että kun ruuna saa huomiota, palkitsee se ottamalla herkemmin treenin vastaan. Kaiken kaikkiaan Markus pitää Turoveliä omaluontoisena niin kuin huippuyksilöt tuppaavat olla.
Räkätautiin lääkitys
Turoveli on säilyttänyt vauhtinsa ja kuntopohjakin alkaa olla siinä mallissa, että kiinnostus ruunaa kohtaan on taas kasvanut. Markus Kiisken mukaan Pekka Lillbacka kyseli kaksi viikkoa sitten Kajaanissa Turoveliä juhannukseksi PowerParkin kisoihin Härmään.
”Katsotaan sitten ensi vuonna”, Markus kertoo sanoneensa.
Mutta Lieksaan Turoveli, Kiisket ja ohjastaja Jukka-Pekka Kauhanen tulevat kysymättäkin.
”4 000 euron ykkönen tietysti vaikutti”, Markus tunnustaa.
Palkintosijoista tulee kova vääntö, sillä sen verran kovatasoinen on suomenhevosten päälähdön taso. Turovelin päivän kunto on arvoitus, sillä hevonen on ollut Kajaanin lähdön jälkeen limanpoistokuurilla.
”Tulehdusta ei ole, mutta limaa on tullut reilusti. Onko Turoveli sitten Lieksassa jo puhdas?” omistaja pohtii ja pitää rahasijaa Lieksan tuomisina hyvänä ja niiden ulkopuolelle jäämistä pettymyksenä.
Teksti: Jukka Timonen/PR; kuva: Marita Kiiski
Leave a Reply
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/c5t2yfe6/public_html/wp-includes/formatting.php on line 4336