Monola-juhlaviikko heinäkuussa

30.9.2016 0

Monola-seura järjestää ensimmäisen Monola-juhlaviikon heinäkuussa 2017. Tuolloin tulee kuluneeksi 125 vuotta Sibeliuksen häämatkasta Pielisen rannalle Monolaan. Juhlaviikkoa on tarkoitus viettää Lieksassa joka vuosi. Monola-seura julkisti suunnitelmat tänään Hämärän kaupan illan alkajaisiksi. Juhlaviikko vahvistaa Monola-konseptia, joka […]

Susi raateli ajokoiravanhusta

25.9.2016 3

Susi raateli 12-vuotiaan suomenajokoiran lopetuskuntoon tänä aamuna kilometrin päässä Mätäsvaaran keskustasta. Eläkkeellä oleva lieksalaisisäntä oli uroskoiransa kanssa jänismetsällä Mustolanvaarassa, kun hän kuuli sadan metrin päästä passipaikalta koiran huudon. Isäntä vihelsi ja lähti huutoa kohti. Koira […]

Muikkumarkkinoilla väkeä jonoksi asti

24.9.2016 0

Vuonislahden kylä moninkertaisti tänään taas väkilukunsa, kun ihmiset kokoontuivat Seurojentalon äärellä muikkumarkkinoiden viettoon. Järjestysmiehen melko tarkka laskelma aluelipun lunastaneista oli 750 henkeä kello 13:n aikoihin. Yksitellen laskien: 1 ministeri Raimo Sailas, 2 professori Erkki Sutinen, […]

Palveluskoirakerho 40 vuotta

23.9.2016 0

Lieksan Palveluskoirakerho juhlistaa 40-vuotispäiviään 12. marraskuuta Timitran Linnassa. Luvassa on seura-aktiivien ansiomerkeillä muistamisia ja vuoden 2015 koirakoiden palkitsemisia. Olipa palkitut keitä tahansa, kiitos seuratyön tuloksista kuuluu koko jäsenistölle. ”Tämä on tiimityötä ja siinä on onnistuttu”, […]

Lohelle luonnollisia kutupesiä

16.9.2016 0

Markku Gavrilov on kannastaan varma: Käpykoskelle rakennettavat kutupesät pysäyttävät kudulle nousevat järvilohet ja kutu onnistuu. On vielä yksi ehto: Lieksanjokeen on saatava sukukypsiä yksilöitä. Markku on Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari. Hänellä sanotaan olevan paras käytännön kokemus lohikalojen […]

Hämärän kaupan illalla matkijoita

14.9.2016 0

Lieksassa järjestetään tänä syksynä jo yhdeksäs Hämärän kaupan ilta. Syksyn yhteiselon juhlaa vietetään perjantaina 30. syyskuuta kello 16–21. Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta sekä yleisön että kauppiaiden keskuudessa. Vuosi sitten arviolta 6 000 ihmistä tutustui […]

Kaksi outoa autopaloa aamuyöllä

14.9.2016 0

Kaksi henkilöautoa tuhoutui kahdessa erillisessä palossa Lieksassa varhain aamuyöllä. Pelastuslaitos sai ilmoituksen kello 01.45 palavasta autosta omakotitalon pihamaalla Kalevankadulla. Palomiehet hinasivat ensimmäiseksi auton kauemmaksi talosta, sillä palo uhkasi myös omakotitaloa. Autopalo saatiin sammumaan vedellä ja […]

Timo jutteli Saulille kuin mies miehelle

13.9.2016 0

Porokylän Leipomon toimitusjohtaja Timo Väänänen on tositilanteiden pelimies. Hän kävi tänään luovuttamassa maakunnan leipureiden antimia presidentti Sauli Niinistölle. ”Meillä oli rento, lämminhenkinen tapaaminen. Keskustelimme 20–25 minuuttia ruisleivästä, viljan omavaraisuudesta ja oli kiva kertoa, mikä merkitys ruisleivällä […]

Timo vie ruisleivän presidenttiparille

9.9.2016 0

Porokylän Leipomon toimitusjohtajalle Timo Väänäsellä on suotu kunniatehtävä ensi tiistaiksi. Hän ojentaa presidentti Sauli Niinistölle ja hänen puolisolleen Jenni Haukiolle käsinleivotun Porokylän Leipomon Tuliaisleivän Presidentinlinnassa. ”Onhan se etuoikeus ja hienoa esitellä presidenttiparille itäsuomalaista leipäkulttuuria”, lieksalainen […]

Lieksa ykkönen nettipelien pelaamisessa Pohjois-Karjalassa

8.9.2016 0

Lieksassa pelataan Pohjois-Karjalan kunnista eniten RAY:n netti- ja mobiilipelejä. Lieksalaiset pelasivat tammi–kesäkuussa 11,71 eurolla täysi-ikäistä kohden laskettuna. Ilomantsi tuli maakunnassa toisena 11,24 eurolla. Hännänpitäjä oli Liperi, jossa rahaa kului RAY:n netti- ja mobiilipeleihin 3,60 euroa. […]

1 2